sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Gluteeniton ja maidoton omenapiirakka murupäällisellä


Ihanaa omppuaikaa tämä syksy! Omat omenapuut eivät vielä tuota riittävästi omenia, mutta tuttujen kautta meille on päätynyt noin 30kg omenaa. Niistä olen saanut tehtyä mehua ja sosetta pakkaseen ja nämä viimeiset omenat päätyivät piirakan päälle. Suklaapossun blogista taisin löytää uuden omenapiirakkasuosikin :) Jos piirakkaa ei syö samana iltana loppuun, niin leipomisesta seuraavana päivänä se muistuttaa Fazerin piirakoita (niitä jotka ovat pitkulaisia). Nam.
Tämä ohje riittää 24cm piirakkavuokaan, jos haluat tehdä pellillisen niin tuplaa ohje ja lisää paistoaikaan noin 5-10 minuuttia.

125 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja (semperin finmixiä)
1 mm suolaa

1 kanamuna
1 dl maitoa (Alpro soya maustamaton )
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria

Päälle:
5 kpl (noin 350g) pientä omenaa (itse laitoin vajaa 5 dl omenakuutiota)
0,5 tl kanelia
2 rkl fariinisokeria

1. Sulata margariini ja sekoita se sokeriin. Lisää jauhot ja suola ja sekoita muruseksi seokseksi.
2. Ota talteen 1 dl muruseosta varten.
3. Lisää kanamuna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja sekoita sileäksi taikinaksi.
4. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
5. Kuori ja kuutioi omenat. Jos haluat niin sekoita sokeri ja kaneli valmiiksi kulhossa ja käännä sitten kuutiot siinä, ennen kuin lisäät ne taikinan  päälle. Ripottele omenakuutioden päälle muruseosta.
6. Paista piirakkaa 25-30min 200 asteessa.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Gluteeniton ja maidoton porkkanakakku



Kysyin esikoiselta tässä eräänä päivänä että mitä tänään syötäisiin. Porkkanaa hän halusi. Selvä, sanoi sitten tämä äiti ja raastoi porkkanaa jauhelihakastikkeeseen. Big mistake! Hän ei tykkää porkkanasta oli tuomio kun oli lounaan aika. Eli joi vain maitoa lounaaksi, ei syönyt edes perunoita...

Samalla kun raastoin porkkanaa kastiketta varten niin raastoin sitten myös porkkanakakkua varten vähän. Ihme ja kumma, niin porkkana kakussa kyllä kelpasi pojalle :D

Kuorrutukseen käytin Tofuttia, eli tofu-pohjaista, maidotonta tuorejuustoa. Maussa ei huomannut eroa tavalliseen tuorejuustoon.

Pohja: 

2 munaa
1,5 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 dl gluteenitonta jauhoa

3 dl hienosti raastettua porkkanaa
1 dl öljyä (esim. rypsiöljyä)

1. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokeri seokseen.
3. Lisää porkkanaraaste ja öljy.
4. Kaada voideltuun 24cm irtopohjavuokaan ja paista noin 30 minuuttia 200 asteessa.

Kuorrute:

25 g margariinia
50 g tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja lisää jäähtyneen kakun päälle. Koristele mantelirouheella tai nonparelleilla.

torstai 5. syyskuuta 2013

Kaurakeksit





Meillä ei tämä kolmevuotias syö kakkua - ainoastaan koristeet maistuvat ;). Kaurakeksit ovat pojan suurinta herkkua ja niitä on helppo ja kiva leipoa yhdessä. Varsinkin kun saa laittaa oman Martti-essun päälle :D

Ohjeesta tulee noin 50 keksiä (20-25kpl lupasi alkuperäinen ohje, mutta niistä keksit olivat jättikokoiset).

125 g margariinia
2,5 dl sokeria

1 muna
1 tl vaniljasokeria

2,5 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
0,3 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna ja vaniljasokeri ja sekoita.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne asteittain taikinaan.
4. Anna valmiin taikinan levätä jääkaapissa, niin on helpompi ja vähemmän sotkuista pyöritellä niistä pieniä palloja.

5. Jätä pallojen väliin leviämisvaraa. Paista keksejä 175 asteessa noin 14 minuuttia. 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sieniä ja siiliperhe




Täällä vietettiin eilen venetsialaisa. Käytiin mökillä, syötiin hyvin, kahviteltiin ja famo ja poika sytytti kynttilöitä ja soihtuja. Tunnelmallinen ilta ja kaunis tyyni sää.

Famo ja faffa teki ruoan ja me tuotiin kakku. Tein syksyisen kakun mihin tuli kärpässieniä, ruskeita mielikuvitussieniä ja mukaan pääsi viime hetkellä myös siiliperhe. Kun poika nousi päikkäreiltä ja näki siiliperheen oli ensireaktio: "Äiti! Kato! Vauvasiili <3".

Kakku oli gluteeniton ja maidoton ja täytteenä oli mansikkakerma ja mustikkacurd.  Mustikkacurd oli minulle uusi tuttavuus. Ei se nyt pahaa ollut, mutta ei se noussut suosikiksikaan. Tämä resepti riittää 24-26cm kakun kahteen väliin yhdistettynä toiseenkin täytteeseen:


400g mustikoita
150g hillosokeria
150g margariinia

1. Kuumenna mustikat ja hillosokeri sekoitellen kiehuvaksi ja keitä hiljalleen noin 20 minuuttia.
2. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
3. Lisää sitten huoneenlämpöinen margariini nokareina. Sekoita voimakkaasti sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. 



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Vauvalle kakku




Meille syntyi kesäkuussa pieni suloinen, tummatukkainen tyttö. Juhlissa tarjottiin marsipaanikakkua, jossa oli täytteenä vakio mansikkakerma ja mangorahka. Koristeet ovat sokerimassaa Vauvan hiukset ja kukkien keskusta tomutettu tomuväreillä. Nimeen suihkautin kimallesuiketta.

Vauvaa oli yllättävän vaikeaa saada pois nätisti silikonimuotista - joko pää oli ihan vino, korva oudon muotoinen, toinen jalka puuttui, pylly litteä tai jotain muuta. Harjoitusta tämäkin kaipaa vielä. Kakun alaosa olisi tarvinnut vielä vaikka marsipaaninarun, niin se olisi näyttänyt siistimältä. No seuraavalla kerralla sitten ;)


Ylläoleva kakku oli gluteeniton/maidoton versio, sokerimassaa päällä ja kermapursotukset sivulla. Välissä mansikkakermaa ja suklaamousse johon käytin tofusulatejuustoa ja tummaa suklaata. Suklaamousse oli muuten hyvää, mutta olisi saanut olla vähemmän suklaata ettei olisi ollut niin vahvan makuista.

maanantai 19. elokuuta 2013

Mansikkakakku



Tein isälleni hänen lempikakkuaan, eli mansikkakakkua, syntymäpäiväksi. Ei ole koskaan mikään kakku tuntunut näin epäonnistuneelta sen tekovaiheessa kuin tämä. Kokeilin tähän raparperitäytettä ja se maistui aivan kauhean kirpeälle kun maistoin sitä suoraan kulhosta, mansikkakerma oli jotenkin tönkköä ja pohja meni rikki kun leikkasin sitä (keskimmäinen taisi murentua viiteen palaan...). Päästelin vähän rumia sanoja kun kokosin sitä, kun eihän ollut mitään muuta vaihtoehtoa, kun ei kerta ollut toista pohjaa valmiina, mielessä kävi kyllä nakata kaikki roskiin. Onneksi kokosin sen sillä rikkinäistä kerrosta ei huomannut ollenkaan ja raparperitäyte sopi tosi hyvin mansikkakakkuun. Kunhan löydän reseptin tuon sen tänne. Mansikoiden alle laitoin mansikkahilloa ja kermapursotukset on sojakermaa.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kiitos-kakku

Poika vaihtaa tarhaa nyt syksyllä ja vanhaan tarhaan vietiin kakkua kiitokseksi kahdesta kivasta vuodesta. Poika valitsi itse värin, eli sininen oli heti selvä valinta. Onneksi olin tehnyt kaksi levyä sokerimassasta, ihan vaan jos ei heti ensimmäisellä kerralla saada painettua sitä kättä siihen nätisti. Ja niinhän siinä kävi, ensimmäinen painatus meni tosi huonosti, joten painettiin toiseenkin kädenjälki ja se onnistui paljon paremmin.

Sulatin tummaa suklaata ja siveltimellä laitoin suklaata pojan kämmeneen ja painettiin se kuivuneelle sokerimassalevylle. Kirjoitin nimen ja päivämäärän mustalla elintarviketussilla. Pursotukseen en ole kovin tyytyväinen - vatkasin kerman liian kauan joten jälki ei ollut kovin tasaista ja kaunista. Tästäkin siis opin, pitää lopettaa vatkaaminen ajoissa... Välissä oli mangorahkaa ja mansikkakermaa.


lauantai 10. elokuuta 2013

Muumikakku

Kun esikoinen täytti kolme hän tahtoi muumikakun jossa on kukkia. Täytteenä oli mansikkakermaa ja ananasmurskaa/kermaa. Kakku oli gluteeniton ja maidoton. Koristeet sokerimassa ja kermapursotukset sojakermaa. 


Salama McQueen

Tästä kakkuharrastus alkoi, pojan 2-vuotis kakusta. Kakku on gluteeniton ja laktoositon, välissä oli mansikkakermaa ja mangorahkaa. Koristeet sokerimassaa.